keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Kuvia + mekkotuto




Terve! Blogin 1 vuotis päivä lähestyy. Silloin on luvassa juhlapostaus ja VIHDOIN se give. Ajattelin muuten kustamoida Rein naaman uudestaan. Mua on häirinnyt ne huulet jo kauan ja ne kulmakarvat ja poskipunat vähän kökkää... Luultavasti meikistä tulisi aika samanlainen kun nykyinenkin. Vähän enemmän ripsiä, hienommat kulmakarvat ja siistimmät huulet. Sitten ajattelin, että modaisin Rein silmät.
Sain säädettyä blogin asetuksia ja nyt saa laitettua isompia kuvia. :) Irish lupasi päivitellä blogin ulkonäköä tällä viikolla.
Kuvasin teille nyt hiihtolomalla sen mekko tutoriaalin. :) Koitin myös kuvata musashoottia, mutta ei nyt ihan onnistunut... Aurinko ei paistanut ja tuuli ihan liikaa. :C Onko teillä sellaista, ettette tykkää kuvata julkisilla paikoilla vaan melummin kuvaatte jossain, missä ei oo ketään? Mulla on. Siksi ehkä pitäisin napata Irish mukaan ja lähteä jonnekin takapihaa kauemmas kuvaamaan.
Eilen kävin nappaamassa muutaman kuvan Reistä ja Kohakusta. Perustelin Rein ostoa vanhemmille siten, että nukeista voi ottaa sitten yhteiskuvia. Ja hirveesti olenkin ottanut yhteiskuvia. :"D
Onko mitään keinoa saada bloggerin kuvat näyttämään samanlaisilta koneella ja puhelimessa?
Nyt kuviin.









Nyt ohjetta noihin edellisissä kuvissa nähtyihin mekkoihin.



Tarvitset: Kangasta (mieluiten aika ohutta), tarranauhaa, tollasen kaavan ja vapaaehtoisesti pitsiä ja nappeja. (Napit ja pitsi on ostettu Sinellistä.) (+Ompelukoneen, sakset, kynän, nuppineuloja, viivoitin, neulan ja lankaa.)


Tästä näätte mekon yläosan kaavan. Samaa kaavaa käytetään etu- ja takaosaan. 
*Vinkki: Kaava on identtinen kummaltakin puolelta, joten sen saa helposti piirrettyä taittamalla paperin puoliksi ja piirtämällä puolikkaan kaavan ja leikkaamalla sen irti.*


Taita kangas kaksinkerroin. Oikeat puolet vastakkain. Piirrä etupala kaavan mukaisesti. Piirrä n. 5mm saumavarat kaavan ympärille. (Kuvan mukaisesti)


Nyt takaosat. Taita kaava kahtia ja piirrä takapala sen mukaisesti. Takapalaan tarvitaan kiinnitykselle tilaa, joten piirrä kaavan taittokohdasta n. 5mm levyinen lisäkapasiteettia (kuvassa viivattu alue). Piirrä sitten n. 5mm saumavarat.


Laita nuppineuloilla kiinni ja leikkaa saumavaraviivaa pitkin irti. Sulla pitäisi nyt olla noissa jokaisissa kaksi kangasta päällekkäin. 


Sitten helmaosa. Kuvasta näät mitat. Jätä ylös ja alas n. 1cm pituiset saumavarat. 
Leikkaa irti saumavaroja pitkin. 


Nyt sinulla pitäisi löytyä nämä kappaleet. Ja sitten vaan ompelemaan.


Aluksi ommellaan alareuna siistiksi. Eli taita kangas toista saumavaraa pitkin ja ompele. (Ks. Kuva)


Lisää pitsi, jos haluat sellaisen mekkosi. Nuppineuloilla kiinni ja suoraa ommelta eteenpäin. 


Ompele yläosakappaleet kuvassa näkyviä vihreitä viivoja pitkin. (Nyt ei siis vielä yhdistetä etu- ja takaosaa!) Eli ompele hihansuut ja kaula-aukko. Ompele vähän yli, eli saumavaraan asti. Kun olet ommellut, leikkaa pinkkiä viivaa pitkin. Älä leikkaa sen juuri ommeltun kohdan päältä vaan sen alta! 


Käännä kappaleet ympäri. (Joo. Näyttää  ehkä vähän oudolta nytten, mutta se johtuu siitä, että noi kankaat kääntyy sisäänpäin.) 


Laita etu- ja takakappaleet päällekkäin ja laita nuppineulalla kiinni olkapääkohdasta. (Ks. Tämä kuva ja seuraava kuva) !Älä päästä sitä kangasta kääntymään sisään tässä vaiheessa! Ompele vihreää viivaa pitkin. Tee toinen olkapää samalla tavalla.


Tältä pitäisi näyttää, kun "avaa" ton kappaleen. 



(Tossa on nyt ne pinkit kohdat, joista äsken leikattiin.↑) Huomioi, että kappaleen nurjapuoli on nyt ulkona (ympyröity sinisellä kuvassa) Ompele vihreitä viivoja pitkin. (Eli alareunasta jo ommeltuun hihansuuhun asti.) Nyt ommellaan etu- ja takakappaleen sivut yhteen. 


Kum käännät ympäri, pitäisi näyttää tältä. Muista leikata turhat langat aina välillä pois.


Nyt ommellaan helmaosa ja yläosa kiinni. Laita oikeat puolet vastakkain. Vihreää viivaa pitkin tullaan ompelemaan.

 Rypytä samalla kun ompelet.


Tältä pitäisi näyttää.


Nyt kiinnitys. Leikkaa tarranauhasta n. 2,5cm (sopivan kokoiset) kappaleet. Eka vasen puoli. Taita kangasta jonkin verran ja laita toinenpuoli tarrapalasta siihen. Stemmaa mekkoa nukellesi ja katso mihin kohtaan toinen tarrapala sopisi.


Ompele tarrapalat kiinni. (Itse käytän tässä yleensä siksakkia, en suoraa.)


Ompele lopuksi mekko takaa kiinni. Vihreää viivaa pitkin. Älä ompele ihan tarranauhaan kiinni, vaan jätä siihen n. 1cm väli.


Voit nyt halutessasi ommella napit mekkoon. Lisäksi minä tein pitsistä vielä kauluksen.


TADAA!




Toivottavasti tykkäsitte kuvista! Mikä kuva oli lempparinne? Ja toivottavasti tosta mekko tutosta on apua. ;) Kertokaa, jos haluatte selvennyksen johonkin kohtaan. Ja hei, jos kokeilette tuota ohjetta, ois tosi kiva nähä millaisia mekkoja saitte aikaseksi. :) Ensi postaukseen.

-Jewelly

maanantai 16. helmikuuta 2015

Amanda






Hyvää myöhäistä ystävänpäivää kaikille!

Mulla ei nyt oomitään kovin ihmeellista kerrottavaa, joten ehkä mennään suoraan kuviin.
Kuvasin taas yllättäen sisällä, koska ulkoilma ei kylmyytensä vuoksi houkutellut kovin hirveästi, Kuvasin kyllä viime viikolla ulkonakin, mutta niistä kuvista tuli jokseenkin tyhmiä, enkä oo niihin tyytyväinen. Ei sillä, että olisin näihin kauheen tyytyväinen. Muokatessa nimittäin huomasin, että näissä kuvissahan on suunnilleen kaks eri asentoa,joten nyt on kyllä semi yksitoikkosta. Noh, ei se mitään. Sain nää kuitenkin muokattua ihan onnistuneesti.











































***


Siinäpä ne sitten olikin. Toivottavasti tykkäsitte. :)
Hyvää hiihtolomaa kaikille!







                                                 
                                                                              - Irish Coffee






tiistai 10. helmikuuta 2015

Doll with chocolate heart


Terveppä terve! Kuvailin Reitä Sunnuntaina. Kuvat, eivät ehkä ole ne parhaimmat, koska olen huonohko sisäkuvaaja. Olin koko Lauantain venemessuilla, joten silloin en ehtinyt valmistelemaan tätä shoottia yhtään. Sunnuntai aamuna sitten kaivoin ompelukoneella esiin ja ompelin ton Rein mekon.*\(^o^)/*
Kiinnostaisiko teitä ehkä tutoriaali samanlaiseen mekkoon, kun Reillä on päällä?^ ^

Kun sitten mekko oli valmis, lähdin etsimään talostamme hyvää kuvauspaikkaa, joka sitten loppuen lopuksi oli semmoinen alle 1m x1m tila huoneessani. (Pystytin kuvauspisteen ikkunan, yöpöydän ja ton taustan väliin.)(・ω・)ノ Oli vähän ahtaanpuoleista. Valitettavasti kamerasta loppui vielä akku, jonka latautumista piti odotella. Eli kun pääsin kuvailun aloittamaan, ei ollut enää niin valosaa, kun olisi voinut olla. Osa kuvista on otettu eilen Maanantaina.

 Tämän voi tulkita ns. ystävänpäiväshoottina. Ja vinkki, jos olet esim iPadilla niin kannattaa shoomata näitä kuvia niin näyttää kivemmilta. d(^_^o) Ja sitten kuviin.












Sitten pari lisäkuvaa.




Toivottavasti tykkäsitte. Oikeesti wow millanen ero näiden kuvien väreissä oli kun vertaa iPadia ja tietokonetta. Tietokoneessa kuvat ovat paljon vaaleampia, kun iPdissa, jossa kuvat ovat tummempia ja vähän kellertäviä. Tykkään itse tästä tietokoneen versiosta enemmän. 

Ja sitten. Ensimmäisessä postauksessamme mainitsimme, että blogissa saattaa vilahtaa muutamia piirrustuksiamme. Olkoon tämä ensimmäinen. Sain tuon piirrustuksen vähän aikaa sitten valmiiksi. Mitäs tykkäätte?

Meidän skanneri ei toiminu, niin jouduin ottamaan tämän kuvan kameralla. Värit ovat tässä vähän haaleammat. o 3 o

Tykkäättekö te piirtää/ piirrättekö usein? :) Ensi postaukseen.

-Jewelly