sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

We lo♡e cats.

Nyt sitten tuli tämä otsikko (^з^)-☆ Heipatihei! Irish oli meillä jonkun aikaa sitten katsomassa Holmesia yökylässä ja Amanda oli tietenkin mukana. (^з^)-☆ Irish sitten ystävällisenä ihmisenä jätti Amandan meille vielä toiseksi yöksi koska ei jaksanut tulla hakemaan sitä, jotta pääsisin kuvailemaan sitä. Niitä kuvia nyt sitten.





































Kertokaa te toki oma mielipiteenne. (Näyttääkö Amandan nämä jotenkin vihertävältä??(°_°)) Ja lempparikuvanne. Haluatteko, että teemme juhlapostauksen jos ehdimme? (Se kysely on siellä yhä!) Ajattelimme Irishen kanssa, että teemme Given 50 lukijan kohdalla^ ^ Minä sitten lähden huomenna sinne riparille ja olen siellä viikon. Ensi kertaan. ♡


-Jewelly

maanantai 23. kesäkuuta 2014

☀︎Synny day☀︎

Moikkelismoi! *\(^o^)/* Toivottavasti teillä oli mukava Juhannus, vaikka (ainakaan siellä missä minä olin) aurinko ei paistanutkaan. Vietin Juhannukseni villasukat jalassa. ^ ^ Eipä täällä meillä päin oikeastaan aurinko ole tässä parin viikon aikana kauheasti paistellut... Ja on ollut ihan hirmuisen kylmä (-。-;) Räntääkin satoi yhtenä päivänä. Σ( ̄。 ̄ノ)ノ MUTTA onneksi ehdin kuvailla Kohakua vielä aurinkoisena päivänä! Ne kuvat näätte pian. Nyt.






















Kaadoin Kohakun mekolle Coka Colat

Tälläisiä kesäisiä kuvia.(≧∇≦) Ensi viikolla on sitten minun ripari ja sillon Irish postailee. Ajattelin kyllä postata ainakin kerran ennen riparia(・ω・)ノ Mitä mieltä olitte kuvista? Olettehan huomanneet uuden kyselyn? Siihen vaan vastailemaan! Muuten (minun on pitänyt laittaa tämä jo useasti...)  jos haluatte, että käymme kurkkaamassa blogianne laittakaa kommenttiin myös bloginne osoite (^з^)-☆ Ensi kertaan ♡(o^^o)

-Jewelly

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Pink and Green

Heipähei!

Apua, jo 31 lukijaa! Kiitos teille hirmuisesti!
Pidämme jossain vaiheessa juhliksen. :)

Kesälomalla postailemme vähän harvemmin, suunnilleen kerran viikossa, koska kesäisin monet matkustavat mökeilleen tai ulkomaille, joissa ei ole nettiä. 

Olin Jewellyllä vähän aikaa sitten, ja otin Amandasta kuvia Jewellyn (Jewellyn isän) järkkärillä. Jeeeee
Ainakin omasta mielestäni järkkärillä otetut kuvat ovat paljon laadukkaampia kuin digikameralla otetut kuvat.

Seuraavissa kuvissa Amiksen hiukset ovat vähän sikinsokin, koska peruukki ei ollut kunnolla kiinni. Meillä ei oolut liimaa, joten kehittelin sitten kaksipuolisen teipin liimaamalla kaksi yksipuolista teipinpalaa yhteen. Eipä se peruukki oikein pysynyt Amiksen päässä sillä viritelmällä. :D

Enpäs keksi enempää löpinöitä tähän alkuun, joten päästän teidät nyt nauttimaan kuvista. :)





Pink Hair Green Eyes:





 



























 Sitten Amis kaljuna. Peruukki irtosi. :D













Tälläisiä kuvia tällä kertaa.*\(^o^)/*


Olipa kerran kapunki lasin vankina.
Osallistuimme Lin J:n kuvakisaan. Aiheena Olipa kerran.




Hyvää kesälomaa kaikille!

                                 
                                - Irish Coffee

torstai 12. kesäkuuta 2014

"Miitti" :)

Heissuliveissuli ihmiset!!!

Mitenkäs teidän kesäloma on mennyt? 
Oma kesälomani ei ole vielä kunnolla alkanut, sillä olen viimeiset puolitoista viikkoa käynyt Jewellyn kanssa musatiedon kesäkurssilla. (Se siis liittyy pakollisena osana musiikin opiskeluun. Minä Irish soitan siis selloa ja Jewelly pianoa.)
 Muttamutta olen ylihuomenna, eli perjantaina, lähdössä riparille, joten minusta ei sitten viikkoon kuulu mitään täällä blogin puolella. Jewelly siis hoitaa seuraavan viikon ajan tämän postailun. 

Sitten itse postauksen aiheeseen. :) 
Eli olimme ystävämme Kertun kanssa Jewellyn luona jokunen viikko sitten. Kertulla oli mukanaan hänen pullippinsa, Misao. Misao on malliltaan Pullip Canele. Misaollekin oli tietysti pakko keksiä lempinimi, joten ristimme sen Misikseksi. Rimmaa hyvin Amiksen ja Kohiksen kanssa. :D
Meillä oli siis pieni miitintapainen kokoontuminen, otimme kaikista nukeista kuvia, joita näettekin tässä postauksessa.
Osa kuvista on hieman sumeita, älkää välittäkö siitä.
Sen pitemmittä puheitta siirtykäämme kuvien pariin. :)





Onpa mahtava ja asiapitoinen kuva.








Kohis sai lainata Misiksen stock-vaatteita.  *^♡^*  


Amiskin sai niitä sovittaa. Amikselle noi vaatteet ei kyllä oikein sopinut, koska Amiksen hiukset on vaaleanpunaiset ja silmät vihreät. Tuosta asusta ei nimittäin löytynyt kumpaakaan väriä. :D





Misis Amiksen stock-asu päällään. :)





Ryhmäkuvia. Amiksen peruukki irtosi koko ajan, se ei ollut kovin hyvin kiinni.
Noi Kohiksenkaan stock-vaatteet ei oikeen sovi Amikselle. :D (Mitä höpötät Irish? Hyvinhän ne sopivat!)





*en kommentoi* (Pepsi vaikuttaa minuun lähes samalla tavalla, kun kokis♡)


Tästä kuvasta tuli ihan kiva. :) 
Voisiko se sopia banneriksi? Mielipiteitä otetaan vastaan.

















Ryhmäkuvia :)


Ja tähän ihkuun kuvaan kauniista kamerastani Misaon saparojuttusilla höystettynä on hyvä lopettaa. (Enkös ollutkin tosi kekseliäs?)

Ensi kertaan!
           
                        - Irish Coffee