perjantai 26. syyskuuta 2014

Linnunpelätin

Moikkis! Kohakulta katkesi kaulatappi, mutta sain sen onneksi korjattua. Samalla tuin Rein obitsun uudestaa ja tummensin hieman Rei simmuja. Näyttää söpömmältä nykyään. n u n Päätimme arpoa kuvakisan voittaja n. kahden viikon päästä, eli osallistua voi vielä 10.10. asti. Aiheena on siis vuodenajat.
Suunnittelin tätä shoottia melko kauan ja mielestäni sain sen onnistumaan aika hyvin. = u = Toivottavasti tekin pidätte! ö u ö


Ravens don´t be scared
















Noh pidittekö. Shootti siis oli Kohakusta. Rein peruukki saattaa vähän hämätä. Se hämäs myös kaveriani...

*olin lähettänyt Wappiin kuvan Kohakusta noi yllä näkyvät vaatteet päällä*

 Niin...ne kolme näyttääkin niin samoilta... Olen selvittänyt mysteerin! Blogger toimii Firefoxilla muttei Internet Explorelilla. YEY!! Häippään Kroatiaan 4.10.-11.10. Kumpikaan tyttösistä ei lähde mukaan, koska olen menossa Kroatiaan purjehtimaan. Ensi kertaan ja nyt kaikki muistaa osallistua kuvakisaan. - u ö

-Jewelly

lauantai 20. syyskuuta 2014

Tauon jälkeen




Heipähei piiiiitkästä aikaa!

Taukoa on ollut yli kuukausi, koska muistikorttini hajosi enkä saanut uutta. Mutta nyt sain väliaikasesti lainaan muistikortin ja ostan oman sitten kun saan - itse asiassa ens viikon lauantaina! - uuden kameran, nimittäin Canonin järkkärin! <3

Juuh, mutta kuvailinpa tänään jotain shootin tapaista, eipä siitä oikeen mitään tullut kun en kunnolla tienny mitä kuvaisin. Mutta ens kerralla, toivottavasti aika pian, koitan saada aika paljon parempia kuvia, jos mulla vaikka sillon olis jo se uus kamerakin. :)

Mutta päästänpä teidät nyt kuvia katselemaan. :)


~


Tyttö

onpas taas kerran upea nimi tälläkin shootilla...



































~



                                                                                                - Irish Coffee



perjantai 12. syyskuuta 2014

Power of rose

Kopkop. Kuka siellä? No Jewellyhän se täällä jälleen kerran. :D Teitäpä onkin jo 48. :)) Enää kaksi niin saatte giwen. Mä olen tehnyt jo kaikki give-jutut valmiiksi ja Irisheltäkin puuttu enää kaikki. Päätimme pidentää kuvakisan osallistumis aikaa. Enpäs kerrokkaan kuinka kauan. >:D Muuta nyt tälläinen erittäin jännä shootti Reistä. Juuh. Toi muokkaus ei onnistunu ihan kaikissa kuvissa... Nauttikaa. ;)



 

































Hurraaa! Mitäs piditte? Tähän olisi varmaan sopinut joku musiikki taustalle...=_= (<--niin ihana hymiö) Me ei tulla Traconiin T__T Oltaisiin tietysti haluttu, mutta tajuttiin se vähän liian myöhään. MUTTA! Tulemme aivan varmasti ensivuoden Desuun! Ensipostaukseen. :)

-Jewelly


keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Pihlaja on niin kaunis puu

...,mutta marjat on happamia...♪
Heikutikeikuti. Irish ei sitten vieläkään ole ostanut sitä uutta muistikorttia, joten jälleen kuvia minulta. *\(^o^)/* Tälläkertaa kuvissa Kohaku. 

Oon muuten harkinnut Isulin ostoa. Tarkemmin Isul Midnight deja vu. En tietenkään vielä toteuta tätä suunnitelmaani, koska vastahan Rei valmistui. Mutta ehkä pyydän sitä nerokkaasti synttärilahjaksi tai jolulahjaksi. ( *`ω´) Kertokaa jookos jotain tietoa Isuleista. Peruukin koko, shibit, obitsu, stock keho yms. 
MUTTA, nyt kuvat. 






















Tadaaa. Muistakaa ihanat lukijaiset se kuvakisa.☆ Mutta siis. Kuinka teidän arki on nyt alkanut. Väsyttääkö aamusin ihan hirveästi? (^u−)−☆ Pidittekö kuvista? +Mikä oli paras? ^ ^ Ensikertaan.

-Jewelly