sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Hiding in the forest


















Tjenare!

Tälleen yömyöhällä on aika hauskaa väsätä postausta, kun väsyttää eikä jksa yhtään keskittyä hehheh.
Silti sellaisen tässä teille loihdin, muokkasin pari tuntia kuvia, ja Blogger-ystävä näki velvollisuudekseen sitten mukavasti pilata niiden laadun. :)  Mutta ei se mitään.

Olin siis viime viikolla (jos ja kun luet tätä postausta maanantaina, niin en siis ollut sitä edellistä viikkoa vaan sitä edellisen viikon siellä reissussa (kauniisti selitetty Iris)) matkailuautoreissulla Pohjois-Suomessa ja Pohjois-Norjassa, oli ihan mukavaa. Kiipesin Saana-tunturille ja uin Jäämeressä ja näin keskiyön auringon. Oli muuten oikeesti jännää kun ei siellä Lapissa tullu ees keskiyöllä ollenkaan pimeetä, vaan oli suunnilleen yhtä valosaa kun päivällä. Noi pari ylempää kuvaa on siis sen reissun aikana otettuja.

Sitten olin mummon ja papan luona tällä viikolla ja kuvailin Amista mummon ja papan mökillä. Oon itse asiassa aika tyytyväinen suurimpaan osaan näistä kuvista, jäkälän peitossa oleva metsä on aika kiva kuvauspaikka. Aurinkokin sattui aika ajoin kurkkimaan pilvien takaa, joten kuvista tuli jopa aika kesäisen oloisia. :)

Pahoittelen pikkasen yksitoikkoisia asentoja, oon kadottanu Amisken jalustan, joten se ei oikeen meinannu pysyä pystyssä siellä metsässä. Unohdin myös kaikki lisäkädet kotiin, joten Amiksella on nyt näissä kuvissa vaan ihan peruskäsi ja koukkukäsi.

Joo mutta päästän teidät nyt tätä shootintapaista kuvapläjäystä katselemaan. :)



***


In The Forest:

















































***


Toivottavasti piditte kuvista! Kertokaapas taas lempikuvanne kommenteissa ja muistakaa osallistua kuvakisaan, jos ette sitä ole vielä tehneet. :)

Sitten Jewelly pyys vielä kysäsemään, että tietääkö kukaan mitään surullista erilaisuudesta tai yksinäisyydestä kertovaa laulua? Voi kertoilla niitä kappaleita sitten kommenteissa. :)


Nyt painun kuitenkin nukkumaan, hyvää loppukesää kaikille!














                                                                      - Iris




14 kommenttia:

  1. yön piristystä mukavaa nwn
    oli varmasti upea reissu, kuvat ainakin olivat ♥
    noissa kuvissa amandasta oli ihana tunnelma koska sammal ♥

    jaa että yksinäisyydestä ja surullisuudesta kertovaa laulua?
    no omaa musiikkimakuani miellyttää ainakin tämä kappale ♥

    https://www.youtube.com/watch?v=0gBFBbu-EFE

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentista! ♡

      Reissu oli kyllä tosi kiva, hirmu paljon kauniita maisemia kuvailtavana. ö u ö

      Tykkään itsekin noista Amiksesta otetuista kuvista tosi paljon, jotenkin tuntuu, että aina tuollaisissa jäkälämetsissä varsinkin nukkekuvat onnistuu jotenkin normaalia paremmin. Sama juttu kallioisten paikkojen kanssa. :)

      Tuo laulu oli kyllä tosi kaunis, ehkä Jewellykin siitä pitää. n u n

      Poista
  2. Ow, Amanda on kyllä aivan ihana! Tuo sammal on aivan hirmu suloisen näköistä! cx
    Kiva reissu näytti olevan. ♡ 0 v 0 ♡ Ensiminen kuvakin on tosi kaunis! :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amanda kiittää, ihanaa että pidit kuvista! ♡ Jäkälä on kyllä aika suloisen näköistä. o u o

      Poista
  3. Hei, tajusin kuinka lähellä olette 100 lukijaa O__O Onneksi olkoon jo etukäteen! ^^
    Tyksin tästä postauksesta, kuvat olivat kivoja. Toi lasi juttu mikälie on tosi hieno :3

    http://minpudolls.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa että tykkäsit postauksesta!
      Heh, itse asiassa huomasin itsekin vasta hetki sitten, että sata lukijaa tosiaan tulee ihan pian täyteen, aika jännää. Varmaan keksitään sitten jotain spesiaalimpaa postausta siinä vaiheessa. 👍
      Ja tuo lasijuttu on siis semmonen pieni tiimalasi, se ei noissa kuvissa vaan hirveen hyvin näy, kun valo tuli jotenkin jännästi. ( ̄▽ ̄)

      Poista
  4. Ihana postaus! <3
    Lempi kuvani oli tuo missä Amanda makaa tuossa jäkälän päällä, mutta kaikki muutkin kuvat olivat hyvälaatuisia ja kauniita!!! ^-^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡
      Mäkin tykkään kyseisestä kuvasta, siinä on jotenkin mukavan rauhallinen värimaailma. ö u ö

      Poista
  5. Oli varmaan mahtava reissu! :3 Lapissa on niin paljon kaunista katseltavaa ja upeita kokemuksia! Kauniita kuviakin olet sieltä napsinut, aivan upeat maisemat ♥️ Nukkekuvia nyt unohtamatta, itse en huomaa laadussa mitään vikaa; postaushan oli aivan täydellinen >3< Uusia odotellessa~

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä, Lapissa on ihan hirmuisesti nähtävää! Jotenkin se karu maasto ja ne vuoristot ovat vain älyttömän kaunista katsottavaa. Voisin kyllä ehdottomasti käydä siellä uudestaankin. :)
      Mukavaa kuulla, että pidit kuvista, eikä kuvien laatu vaikuttanut huonolta. Taitaa olla mun puhelimen ongelma se laadun huonontuminen. 8D

      Poista
  6. Ei nyt satu mitään sen erikoisempaa kappaletta mieleen e////e Kivan shootin olit kuvannut ^^♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä haittaa, vaikkei mitään kappaletta tule mieleen, kyllä Jewelly nyt varmaan jonkun sopivan biisin löytää. ö u ö
      Mukava kuulla, että pidit kuvista! *^0^*

      Poista
  7. Tosi upeita maisemakuvia napsit reissullasi ^U^
    Ihanasti sopii Amanda tuon jäkälän keskelle, ihania kuvia. Mun lemppari kuvat on nuo tiimalasi kuvat <3
    Neidillä on tosi kaunis mekko :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kuvat olivat mieluisia! n u n
      Jäkäläinen metsä on kyllä aika kiva kuvausmaasto. *^0^* Ja nuo tiimalasikuvat on munkin mielestä kivoja. 8)
      Tuo Amiksen päällä oleva mekko on itse asiassa Jewellyn tekemä, sain sen lainaan kun Jewelly anasti Amiksen stock-asun ja se on ollut sillä jo kuukausikaupalla. Ehkä mä saan sen vielä joskus takasinkin. 8---D

      Poista

♡Eihän yhden kommentin kirjoittaminen kovin kauan kestä♡